Tauko

Omalta kohdaltani pidän pientä taukoa tänne kirjoittelusta koska työ vie paljon aikaa ja kotona ei välttämättä sit enää jaksa/kerkeä kirjoittelemaan. Mutta palailen taas jossain vaiheessa tänne kirjoittelemaan uusia juttuja ja mikäli nämä minun blogi avustajat kerkeävät/jaksavat niin saavat kirjoitella kyllä lisää arvosteluja niin paljon kuin haluavat.

Hyvää kesää toivoo Thundercat

Kyselyn tulos

Paras Sierran seikkailupelisarja

Kings Quest 0 (0%)
Space Quest 0 (0%)
Police Quest 2 (40%)
Leisure Suit Larry 1 (20%)
Gabriel Knight 2 (40%)
Quest for glory 0 (0%)
Laura Bow 0 (0%)
Joku muu 0 (0%)

Kyselyn tulos

Näppis vai hiiri ohjaus (seikkailupeleissä)
Näppis 0 kpl (0%)
Hiiri 7 kpl (100%)

The Dig arvostelu

The Dig on LucasArtsin vuonna 1995 julkaisema peli ja siitä on myös julkaistu novelli jonka on kirjoittanut Alan Dean Foster (novellista on myös julkaistu äänikirja). Lisäksi The Dig perustuu Steven Spielbergin alkuperäisideaan. Spielbergin piti siis alunperin tehdä The Digistä jakso Amazing stories sarjaan ja lopulta elokuva mutta lopulta hanke hylättiin, syyksi ilmoitettiin että hanke olisi tullut liian kalliiksi. Pelin julkaisun jälkeen Spielberg sanoi ettei The Dig elokuva ole pois suljettu vaihtoehto, mutta ainakaan tähän mennessä mitään toimenpidettä elokuvan eteen ei ole tehty. Peli julkaistiin ainoastaan CD-ROMille ja versiot tehtiin sekä PC:lle ja Macintoshille.

Pelin juonena on että maahan on törmäämässä jättimäinen asteroidi joka törmätessään aiheuttaisi valtavaa tuhoa. Viiden hengen ryhmä päätetään lähettää avaruusaluksella asteroidille asentamaan kaksi ydinpommia jotka räjäyttäisivät asteroidin. Tiimi sisältää johtajaksi määrätyn entisen astronautin ja selviytymis expertin Boston Low:n, Arkeologin tohtori Ludger Brinkin, kuuluisan reportterin ja kieliexpertin Maggie Robbinsin, avaruussukkula pilotti Ken Bordenin sekä Nasa teknikko ja poliitikko Cora Milesin. Räjäytettyään asteroidin paljastuu että asteroidi onkin jonkin sortin avaruusalus joka lähettää Boston Low:n, Ludger Brinkin ja Maggie Robbinsin jonnekin kaukaiselle planeetalle. Saavuttuaan planeetalle he huomaavat että planeetalla pystyy hengittämään ja älykästä asutustakin on ollut planeetalla, mutta planeetta vaikuttaa autiolta, missä he ovat nyt? Yhteyttä ei saada enää alukseen joten tiimi päättää tutkia planeettaa sekä selvittää onko mahdollista päästä planeetalta pois. Myöhemmin tulee monenlaisia mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta en paljasta niitä nyt tässä jotten pilaa kenenkään pelikokemusta. Täytyy vain sanoa että juoni on todella hyvä, tästä olisi tullut kyllä hyvä elokuvakin. Varsinkin jos pidät scifi tarinoista niin tämä varmasti uppoaa sinuun. Pelissä on myös kaksi loppua mitkä riippuvat siitä miten pelin lopussa toimit.

Peliä pelataan yksinkertaisella hiirikäyttöliittymällä eli hiiren vasentanäppäintä klikkailemalla, hiiren oikealla napilla tulee taas esiin tavaravalikko. Yksinkertaisuus jääkin sitten siihen sillä pelin puzzlet ovat kunnon aivopähkinöitä. On haastavaa mutta mielenkiintoista yrittää saada selville kuinka avaruusolioiden tekniikka toimii. Kaikki eivät välttämättä jaksa ratkoa näitä jatkuvia aivopähkinöitä mutta itse tykkäsin, eikä epäloogisuuksiakaan ole kuin muutama. Puzzleja pelkäävän kannattaa kuitenkin suhtautua peliin pienellä varauksella sillä tässä pelissä saa välillä oikeasti miettiäkin. Pelin tempokin on rauhallinen ja Lucasartsin seikkailupelien tavoista poiketen peli on vakava ja mukana on vain vähän pientä hienovaraista huumoria. Tämä ei kuitenkaan ole todellakaan huono asia, eikä tällaiseen peliin olisi kyllä huumori sopinutkaan. Pelin ääninäyttely on hyvää muttei parasta ja erityisesti Brinkin ääninäyttelijä kuulostaa välillä ylinäyttelevältä. Päähahmon eli hahmon kellä pelataan äänenä toimii itse Robert Patrick (eli mm. Terminator 2 elokuvan pahis T-1000 ja viimeisimmissä X-Files jaksoissa mies nähtiin myös) ja hän vetää homman perinteisellä rauhallisella äänenpainollansa mikä sopii kyllä hänen hahmollensa. Myös muut ääniefektit ovat tunnelmallisia, taustalla kuuluu mm. monenlaisten olentojen äännähdyksiä kuin amazonista suoraan. Musiikki on hienon huomaamatonta ja tuo tunnelmaa hienosti välillä voimistuen kun pelissä tapahtuu jotain. Pelistä julkaistiin myös Soundtrack CD.
Grafiikka pelissä on todella kaunista 2D piirrosgrafiikkaa. Planeetta ja sen laitteet näyttävät kauniilta, tunnelmallisilta ja todellakin toiselta planeetalta kotoisin olevalta, menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Välianimaatiot ovat kuin jostain piirroselokuvasta, joskin ehkä hieman suttuisia mutta onhan kyseessä jo 13 vuotta vanha peli.

Täytyy sanoa että mielestäni tämä on yksi Lucasartsin ehdottomia klassikoita ja sen ainakin vielä muutama vuosi sai ostettua Lucasarts classics uudelleen julkaistuna versiona mikä toimii uusissa Windows Xp tietokoneissakin (Vistasta ei tietoa). Itse ostin sen Lucasartsin paketissa missä tuli myös Sam&Max hit the road, Grimm Fandango ja Full Throttle. Jos pidät vakavammista seikkailupeleistä, puzzlejen ratkonnasta tai Scifi teemoista niin tämä peli on sinulle sopiva. Pieni varoituksen sana kuitenkin niille joita ne ei kiinnosta.

Hyvää
Vieraan planeetan tutkiminen on mielenkiintoista
Juoni
Musiikki
Tunnelma
Puzzlet haastavia...

Huonoa
..mutta välillä ehkä liiankin
Brinkin ääninäyttelijä

Pisteet 9+/10

Matin lyhyt kommentti pelistä:
Joskus olen hieman pelannut tätä peliä. Juoni oli todella mielenkiintoinen ja siellä muukalaisten paikassa oli kaikenlaista hämärää. Ne puzzlet olivat kyllä todella hankalia. Johonkin mulla se peli sitten jämähti. Joku älytön puzzle siinä oli josta ei päässyt mitenkään eteenpäin. En kyllä enää muista millainen. Joskus pitäisi kai kokeilla uudestaan pelata tätä kun scifi teema on automaattisesti mielenkiintoista. Arvosanaa en voi antaa koska siitä on niin kauan kun olen tätä pelannut enkä päässyt läpitekään.

Kyselyn tulos!

Mikä näistä pitäisi tehdä?

Monkey Island 5 2 (33%)
Kings Quest 9 0 (0%)
Police Quest 5 1 (16%)
Space Quest 7 0 (0%)
The Dig 2 0 (0%)
Full Throttle 2 0 (0%)
Maniac Mansion 3 0 (0%)
Grimm Fandango 2 2 (33%)
Loom 2 0 (0%)
Gabriel Knight 4 1 (16%)
Quest for glory 6 0 (0%)
Joku muu 0 (0%)

Ääniä yhteensä 6 kpl

Police Quest: In Pursuit of the Death Angel

Minunkin on vuoro astua kehiin tällä blogilla. Jos kertoisi kumminkin aluksi hieman omasta pelitaustastani. Mielestäni parhaita pelejä ovat lautapelit. Tietokonepelit jäävät auttamatta kakkoseksi sillä kun hyvällä porukalla pelaa lautapelejä. Tietokonepeleistä minuun taas iskee varsinkin strategiapelit ja niistäkin vuoropohjaiset. Paras pelisarja ikinä on Civilization. Seikkailupelejä olen pelannut vähempi, mutta joitakin kumminkin. Seikkailupeleistä minuun iskee realistiset ja vähän vakavammat pelit. Tämä Police Quest on varmaankin ensimmäisiä seikkailupelejä jota olen pelannut. Mutta jos sitten kirjoittaisi juttua itse pelistä.

Police Quest on Sierran tekemä peli vuodelta 1987 ja tästä on tehty uusi versio vuonna 1992, mutta tällä kertaa puhumme tästä aidosta ja alkuperäisestä pelistä. Police Questille on vielä 3 seikkailupeli jatko-osaa ja sitten toiminnallisempia SWAT-osat. Itse olen pelannu tätä ja kakkosta. Peliä on ollut suunnittelemassa entinen poliisi Jim Walls ja tämä näkyykin pelissä. Grafiikka on ajan saatossa vanhentunut mutta pystyy sitä silti pelaamaan. Ääniä on pelissä todella vähän ja ne on toteutettu piipparilla.

Pelin sankarina on poliisi Sonny Bonds ja tarina sijoittuu fiktiiviseen Lyttonin kaupunkiin Californiassa. Tarina kertaa noin yhdestä Sonnyn Lyttoniin. Lopulta Sonny pääsee partioimaan autollaan kaupungille. Autolla pääsee, jopa ajelemaan pelissä. Se on tehty yksinkertaisesti ylhäältäpäin kuvattuna, jossa autot ovat viivoj työpäivästä. Tarina alkaa poliisiasemalta, jossa Sonnyn pitää suihkun kautta mennä palaveriin. Siellä kerrotaan miten huumeaalto on levinnyta ja tietkin ovat suoria, moottoritietä lukuunottamatta. Sonnyn pitää itse kurvailla kohteisiin. Aikansa ajeltua radio ilmoittaa Sonnylle kolarista ja siitä alkaa rikosten tutkiminen. Tuon kuolonkolarin lisäksi on kahvilla käyntiä vanhan tutun kanssa, punaisia päin ajavan naisen takaa-ajo, rattijuopon kiinniottaminen ja pidättäminen, moottoripyörä jengin häätäminen pubista, kaverin synttärikemut baarissa, huumediilerin kiinniottaminen ja vankilaan vieminen, oikeussalissa vierailu, murhan tutkimen ja vaikka mitä. Alussa toimitaan siis ihan partiopoliisina mutta loppupuolella Sonny ylenee huumepuolelle. Lopussa sitten kohdataan hotellissa itse pääpahis huumepomo Death Angel.

Pelissä käskyt annetaan parserilla, tyyliin "get gun", "read rights", "search body" jne. Tämä on tuttu muistakin vanhoista Sierran peleistä ja toimii yleensä hyvin, joskus tulee tosin tilanteita, että yrittää vaan vähän väärillä sanoilla tehdä oikeaa asiaa eikä siitä tule mitään. Yleistä seikkailupeleissä olevaa tavaroiden yhdistämistä ei ole ollenkaan eikä muutenkaan tavaroita käytetä paljon. Ongelmat ovat yleensä loogisia. Esim. varastetulla autolla ajavaa huumediileriä kun pidättää niin ensin pitää muistaa kutsua radiolla apua, muutoin diileri ampuu Sonnyn. Sitten pitää käskeä hänet ulos autosta ja maahan, jonka jälkeen hänelle täytyy laittaa käsiraudat, tutkia ja lukea oikeudet ja saattaa hänet sitten autoon ja viedä vankilaan. Välillä tosin on jotain ärsyttäviä ongelmia, joissa voi tehdä väärin ja sen huomaa vasta paljon myöhemmin pelissä kun ei pääse eteenpäin. Tosin monet jutuista ovat sellaisia, ettei niitä tarvitse suorittaa mutta silloin jää pelin pistet vähäisiksi. Tilanteista toisiin siirrytään yleensä radion avustuksella, ensin pitää vähän aikaa ajella kunnes radio ilmoittaa, että moottoripyöräjengi on vallannut baarin tai muuta. Pelissä voi kuolla todella usein, joten tallentaminen usein on hyödyllistä. Esim. jos ei muista katsoa autonsa renkaita niin ne puhkeaa kun lähtee ajamaan, jos haluaa mielummin mennä rehveille nätin tytön kanssa mitä antaa hänelle sakkolaput niin saa potkut, jos kävelee jokeen niin hukkuu ja vaikka mitä. Vaikka peli on vakavasävyinen niin mukana on myös hieman huumoria kuten, että joku on vienyt pomon pöydälle kanan, joka on saanut hepulin tai vankilassa on ohjelmoija, joka on joutunut ohjelmapiratismin vuoksi sinne. Sonnyllä on myös vähän säpinääkin pelissä.

Peli on kaikinpuolin hyvä, tällainen vakavamman puoleinen seikkailu. Poliisina seikkailu on mielenkiintoista ja jutut ovat vaihtelevia. Pelin huonot puolet ovat se, että välillä joutuu odottelemaan, että jotain tapahtuu, varsinkin autolla ajaessa ja sitten lopussa oleva pokerin pelaaminen on tylsää. Muutoin peli on täyttä rautaa ja ehdottamasti kehoitan kokeilemaan tätä peliä, jollei ole vielä sitä tehnyt. Uskaltaisin väittää, että tämä on yksi parhaista poliisin elämää kuvaavista peleistä.

Hyvää
Juoni
Vakavuus
Kaupunki

Huonoa
Pokeri
Ajoittainen epäselvyys siitä mitä pitää tehdä
Grafiikka & äänet

8/10

Thundercatin lyhyt arvio pelistä
Police Quest pelit on jäänyt minulta kokonaan pelaamatta joten en voi arvosanaa tälle pelille antaa. Blue Force nimistä seikkailupeliä kyllä joskus kauan kauan sitten pelasin ja sitä voisi kai kutsua aika samanlaiseksi peliksi ja sitä onkin ollut tekemässä myös sama designer Jim Walls. Enhän minä sitä silloin pienenä kovin hyvin osannut pelata mutta hauska peli sekin oli. Tämän arvostelun luettuani mielenkiintoni kyllä heräsi Police Quest sarjaan vaikka on minun aikasemminkin pitänyt niitä pelata. Täytyy varmaan jossain vaiheessa ostaa Police Quest classics collection myös kun kerran sellainen vielä on myynnissä halpaan hintaan ja muut classics collectionit omistankin jo.

Full Throttle arvostelu

Jotta pääsisitte hieman pelin tunnelmaan niin laitetaan tähän alkuun pelin aloitusvideo


Noniin nyt kun ollaan päästy tunnelmaan niin kuten varmaan tuosta alkuvideostakin kävi selväksi niin pelin musiikki on rokkia ja sieltä parhaimmasta päästä. Musiikki on otettu Suomessa tuntemattomamman bändin The Gone Jackalsin Bone to pick albumilta ja se kyllä sopii loistavasti tähän peliin, voisihan bändin musiikkia kuvailla moottoripyörärokiksi. Joskus aikoinaan kun tämän pelin pelasin niin ihastuin musiikkiin niin paljon että hankin heidän 3 levyään (niitä vain on aika vaikea saada kun ei suomessa myydä). Lisäksi pelin Soundtrack levystä tuli kaikkien aikojen myydyin Lucasarts postimyyntituote.

Mutta itse peliin. Full Throttle on vuonna 1995 Lucasartsin julkaisema seikkailupeli tai hevimetalli seikkailupeli (Heavy metal adventure) kuten he itse sanovat. Peli on Lucasartsin gurun Tim Schaferin käsialaa joka on tehnyt myös mm. Grimm Fandango ja Day of the tentacle pelit. Tämä peli on kuitenkin vakava henkisempi kuin aikaisemmat pelit vaikka tästäkin huumoria löytyy. Peli sijoittuu jonkin tapaiseen lähitulevaisuuteen minkä huomaa pienistä jutuista kuten autoista jotka leijuvat. Tapahtumapaikkoina on lähinnä amerikan aavikon tyyliset paikat ja pikkukylät.

Pelissä pelataan moottoripyöräjengi Pole Catsin johtajalla kaapinkokoisella Ben Throttlella. Jos katsoit alkuvideon minkä laitoin tänne niin Ben ajaa valkoisen limusiinin yli mikä kuuluu Corley Motorsin johtajalle. Pysähdyttyään läheiseen kuppilaan jenginsä kanssa saapuu Corley motorsin johtaja juttelemaan mukavia Benin kanssa. Mukana tulee myös hämärän oloinen Corleyn pikkupomo Adrian Ripburgen josta Corley ei juurikaan pidä. Ripburger huijaa Benin baarin sivustalle ja kolkkaa hänet, jonka jälkeen hän huijaa Benin jengiä sanomalla että Ben suostui sopimukseen ja lähti edellä. Jengi sekä Corley ja Ripburger lähtevät "Benin" perään. Sillä aikaa oikea Ben herää roskiksesta ja saa selville baarin pitäjältä (pienen suostuttelun jälkeen) että Ripburger aikoo tehdä ansan Benin jengille sekä suunnittelee ottavansa vallan Corley Motorsissa.

Peliä pelataan hiirellä klikkailemalla ja eri toiminnot toteutetaan siten että painetaan vasen hiiren nappi pohjaan jolloin esiin tulee valikko mistä valitaan joko silmät (katso), suu (puhu tms.), käsi (ota tms.), jalka (potkaise tms.). Tavaravalikko tulee taas esiin painamalla hiiren oikeaa nappia. Keskustelut käydään seikkailupeleistä tuttuun tyyliin valitsemalla ruudun alalaitaan tulevista keskusteluvaihtoehdoista sopivin. Grafiikka on pelissä hienoa 2D piirros grafiikkaa joka on vanhentunut suhteellisen arvokkaasti. Ainoastaan moottoripyöräajelu kohtaukset saattavat hieman näyttää nykyään jo vanhahtavilta mutta ei mitään vakavaa. Musiikista jo mainitsinkin ja se on siis hyvää, muista ääniefekteistä sen verran että ne on ihan hyviä, en oikein kiinnittänyt niihin huomiota joten ei ne silloin huonojakaan ole. Ääninäyttely on myös hyvää, Benillä on möreä asiaan kuuluva ääni ja pelin pahiksen äänenä on itse Luke Skywalker eli Mark Hamill, jota ei kylläkään tunnista äänestä koska hän on sen niin erilaiseksi muuttanut.

Mutta sitten pelin puzzleihin. Ne ovat suurimmaksi osaksi loogisia vaikkakin pari hieman erikoisempaa ratkaisua mahtuu mukaan joita en ainakaan itse kovin helpolla meinannut ymmärtää. Lisäksi pelissä on hieman moottoripyörän kyydissä käytävää taistelua mikä tuntuu aika turhalta ja hieman ärsyttää jos ei heti hoksaa kuinka jotkin hahmot voitetaan, ei tätä kuitenkaan onneksi niin paljoa ole että se kauheasti haittaisi. Peliä ei kuitenkaan liian vaikeaksi voi kutsua ja vaikeuskin on vain hyväksi siinä mielessä että peli on TODELLA lyhyt. Jos puzzlet muistaa ulkoa ja taistelukohtaukset päihittää nopeaa niin pelin voisi varmaan läpäistä suunnilleen 15 minuutissa. Itsellä meni kun tämän tänään pitkästä aikaa läpäisin 30-60minuuttia. Muutama puzzle oli siis jo unohtunut ja taisteluissa meni tovi. Pelissä voi myös Lucasartsin seikkailupelien normaaliin tapaan poiketen kuolla muutamassa kohtaa, mutta onneksi mikäli kuolee peli jatkuu heti tämän kohtauksen alkutilanteesta eli jos on jäänyt tallentamatta vaikkapa koko pelin aikana niin ei joudu pelin alkuun.

Kaikenkaikkiaan Full Throttle on lyhyydestään ja ehkä helppoudestaankin huolimatta klassikko. Toista samantyyppistä peliä ei ihan heti mieleen tule. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan mikäli olet seikkailupelien ystävä. Pelin saattaakin hyvällä tuurilla jostain kaupastakin löytää sillä Lucasarts julkaisi muutama vuosi sitten muutaman muun pelin lisäksi nämä pelit uudelleen Lucasarts classics nimikkeen alla ja nämä oli tuunattu toimimaan uusissa koneissakin (siis ainakin windows XP koneissa, vistasta ei ole minulla varmuutta). Lucasarts yritti tehdä kaksi kertaa jatko-osaa Full Throttlelle nimillä "Full Throttle II: Payback" ja "Full Throttle: Hell on Wheels" jälkimmäinen pääsi sen verran pitkälle että video trailerikin julkaistiin mutta vähän sen jälkeen sekin lopetettiin. Jälkimmäisen trailerin kerkesin itsekin nähdä ja näytti siltä että jatko-osasta suunniteltiin enemmänkin toimintapeliä kuin seikkailupeliä, joten en tiedä olisinko edes siitä pitänyt vaikka se olisikin julkaistu.

Hyvää
Musiikki
Asenne
Erilaisuus

Huonoa
Lyhyys
Helppous
Turhat toiminta kohtaukset

Pisteet 8/10

Hugo Trilogy

Kokeillaanpas nyt kirjoittaa tänne seikkailupeleistä kun sitä varten täällä olen. Aloitetaan Hugo trilogialla. Hugot on 90-luvun alun seikkailupelejä joissa seurataan Hugon ja hänen tyttöystävänsä Penelopen seikkailuja kolmen erillisen pelin verran. Pelit ovat Gray Design Adventuresin tekemiä ja käytännössä se merkitsee sitä että David P. Gray on tehnyt pelit. Muita pelejä ei herralta taida olla ilmestynytkään. Itse pelasin Hugoja ensimmäisen kerran kun olin vielä ala-asteella ja huonolla englannin kielen taidollani pelit tuntuivat silloin vaikeilta. Peleissä kun pitää kirjoittaa kaikki käskyt itse vanhojen Sierran pelien tapaan. ”Open door”, ”Get the pumpkin”. Yleensä käskyt on helppoja antaa mutta välillä törmää sellaisiin ongelmiin että käsky pitää olla sanasta sanaan tietyllä tavalla kirjoitettu että se toimii. Yleiskäskyä ”use” ei pelissä oikein ymmärretä vaan jos jotain pitää käyttää niin täytyy kirjoittaa miten sitä käyttää.

Grafiikka on peleissä vanhaa ja verrattuna muihin sen ajan peleihin niin vähän ollaan ajasta jäljessä. Musiikkia ja ääniä näissä DOS-pohjaisissa peleissä ei juurikaan ole. Silloin tällöin piippareista jotain kuuluu mutta suurimman osan ajasta joutuu pelaamaan hiljaisuudessa. Peleistä on tehty windows-versiot joissa on jopa ääniä ja midimusiikkia (aika kehnoa sellaista) taustalla koko ajan. Grafiikka näissä windows-versiossa on samaa mutta pelaamista on helpottamassa hiiren käyttö. Enää ei tarvitse kirjoitella käskyjä vaan kaikki toimii hiiren avulla. Vasemmalla liikutaan ja oikealla tehdään kaikki käskyt. Mutta sitten pidemmittä puheitta itse peleistä muutama sananen.

Hugo House Of Horrors (1990) on ensimmäinen Hugon seikkailu. Hugo lähtee pelastamaan tyttöystäväänsä talosta jonne Penelope on mennyt lapsenvahdiksi. Peli alkaa talon pihasta ja koko pelin tapahtumat sijoittuvat itse taloon. Kauhujen talossa on tietenkin kauheita otuksia. On hullua tiedemiestä, pelottavaa koiraa, muumiota ja vaikka mitä. Pelissä (kuten muissakin Hugoissa) kannattaa tallentaa ja usein koska milloinkaan ei tiedä milloin tekee vahingossa jotain sellaista mikä jumiuttaa pelaamisen tai jotain mihin Hugo kuolee. Pelin loppuvaiheilla tulee vastaan myös vanha mies joka kysyy muutaman kysymyksen joihin vastaukset löytyy pelin manuaalista jos ei muuten osaa. Jos vastaa väärin niin peli loppuu siihen. Huumoria pelissä on mukana jonkun verran. Todella vähän on kyllä pelissä ylipäätään dialogia.

Hugo 2 Whodunit (1991) sijoittuu ensimmäisen tarinan jälkeiseen aikaan ja siinä Hugo ja Penelope menevät Hugon sedän luokse ranskaan ja pelin alussa Hugo katoaa ja Penelope näkee sedän murhattavan. Pelissä liikutaankin nyt Penelopella eikä Hugolla. Tarkoituksena on selvittää murha ja löytää Hugo. Pelissä on typeriä kohtia jotka vaan pitkittää pelaamista kuten sokkelossa seikkailu josta on oikeasti vaikea löytää pois ja varsinkin kun ei edes tiedä mitä esineitä sieltä pitää löytää. Sitten on vielä tappajakasvien välttelyä ja ärsyttävä sillan ylitys niin ettei osu sillan reunoihin ettei tulitikut kastu. Ja löytyy pelistä ykkösosan vanha mieskin joka kyselee kysymyksiä, paitsi tällä kertaa Penolope vetää sitä kuonoon ettei tarvitse vastailla.

Hugo 3 Jungle Of Doomissa (1992) Hugo ja Penelope tippuvat keskelle viidakkoa lentokoneella ja Penelopea puree myrkkyhämähäkki. Hugon täytyy löytää vasta-aine ettei Penolope kuolisi. Pelattavaa tuntuu olevan vähemmän kuin aikaisemmissa osioissa mutta ärsyttäviä yllätyskuolemia taas vähemmän. Ja taas on vanha mies mukana mutta tällä kertaa mies yrittää arvata mitä Hugolla on kädessään.
Hugo sarjaan on lisäksi tehty Wolfenstein 3d tyylinen räiskintä peli Nitemare 3D mutta sitä on aika syönyt sen verran pahasti ettei siitä kannata enempää mainita.
Kaiken kaikkiaan pelit on ihan kivoja pelattavia mutta eivät yllä lähellekään Sierran tai LucasArtsin klassikoiden tasalle. Liian yksinkertaista ja mielenkiinnotonta pelattavaa. Aika kultaa muistot ja niin kävi myös näille peleille. Ikävä kyllä.

Plussaa:
Helppo pelattavuus
Yksinkertaiset ja loogiset puzzlet

Miinusta:
Grafiikka
Äänet ja musiikki
Pelin yksinkertaisuus

Pisteet 6/10

Thundercatin lyhyt arvio pelistä
Kaikkia Hugo pelejä on tullut joskus pienempänä pelattua mutta mitään en silloin läpi asti päässyt johtuen siitä etten vielä englantia niin kauhean hyvin osannut eikä ole nyt lähiaikoina tullut näitä pelattua. Rupesi kyllä hieman tekemään mieli näitä pitkästä aikaa pelata kun luki arvostelun, jospa ne nyt pääsisin läpi :D Mutta en nyt osaa arvosanaa antaa kun en ole koskaan läpi asti mennyt ja viime pelikerrasta on jo aikaa. Niin ja meinasin ihan unohtaa, Hugo pelit on oikein myynnissäkin pelin sivuilla eli täällä!

Kyselyn tulos!

Oikea vastaushan oli siis: "How appropriate. You fight like a cow" kuten suurin osa teistä tiesikin. Tämähän on Monkey Island pelistä insult swordfigting kohtauksesta.

You fight like a dairy farmer

I am rubber, you are glue 0 (0%)
I look THAT much like your fiancée 0 (0%)
How appropriate. You fight like a cow 5 (83%)
Oh, that is so cliché! 0 (0%)
At least mine can be indentified 0 (0%)
Yeah, yeah, I know: It's a Three-Headed monkey 0 (0%)
You run THAT fast 0 (0%)
And i've got a little TIP for you, get the POINT? 1 (16%)

Ääniä yhteensä 6kpl

Uusi jäsen parin viikon päästä

mm. Police Quest asiantuntijana tulevaisuudessa toimiva Matti on lupautunut liittyä joukkoomme parin viikon päästä kun hän saapuu takaisin kämpillensä. Toivotamme hänet tervetulleeksi!

Ultimus kuittaa

Lupauduin siis tänne blogille joskus kirjoittelemaan arvosteluja. En tiedä vielä milloin tuo "joskus" on mutta kerrotaan nyt lyhyesti itsestäni seikkailupelaajana.

Aloitin muistaakseni Space Quest 2:lla ja Leisure Suit Larry 1:llä. Larrya en tainnut edes pienenä poikana läpi asti päästä mutta Space Questin pääsin ja siinä kesti kauan. Todella kauan. Englanninkielen taitoni kun oli silloin (ja on kyllä vieläkin) melko kehnoa niin se vähän jarrutti pelaamista.

Pelasin myös serkkujeni ja veljeni kanssa läpi Hugo sarjan. Ne olivatkin sopivan helppoja tutustua seikkailupelien maailmaan.

Lost In Time oli myös yksi lapsuuden seikkailupeleistä jota tuli paljon pelattua.

Luvassa on siis minun osalta varmaan vähän eri pelejä kuin itse pelikeisari Thundercatin mutta sehän on se syykin miksi minut tänne hyväksyttiin.

Lisävahvistuksia!

Olen hankkinut blogiini lisävahvistuksia. Itselläni kun on nuo Sierran ensimmäiset seikkailupelit jäänyt vähemmälle pelaamiselle niin päätin hankkia "Sierra asiantuntijan" Wille on pelannut mm. Leisure suit Larryja ja Space Questeja. Jatkossa on suunnitelmissa vielä houkutella Police Quest asiantuntija Matti lisävahvistukseksi.

Leisure suit Larry 7: Love for sail

Tervehdys vain hyvät lukijat. On tullut aika taas arvostella uusi seikkailupeli ja tällä kertaa se on Sierran vuonna 1996 julkaisema Leisure suit Larry 7: Love for sail. Peliä voisi kuvata pikkutuhmaksi huumoripeliksi aikuisille, mutta se on kuitenkin täysiverinen seikkailupeli, toisin kuin nämä uusimmat. Nimestään huolimatta peli on sarjan kuudes osa johtuen Leisure suit Larry 4:missing floppies pelistä jota ei koskaan julkaistu monien syiden takia. Neljännestä osasta onkin myöhemmin tullut fanien ja sierran vitsailun aihe ja osalle kehkeytyi nimi missing floppies eli kadonneet disketit, ja yksi suosittu teoria on että pelin kehittäjän Al Lowen koira söi ne. Oikeita syitähän ovat mm. se että kolmonen päättyi siten että oli vaikea kehittää enää jatko-osaa joten Al Lowe päätti skipata neljännen osan.

Mutta itse asiaan. Pelin päähahmona on Larry Laffer, kaljuuntuva isopäinen lyhyt mies joka pukeutuu valkoiseen 70-luvun polyesteri pukuun ja kultakaulakoruun, Larry on todella huono tuurinen kaveri ja yrittää kaikissa peleissä päästä kauniiden naisten petiin mutta epäonnistuu siinä lähes aina täydellisesti.
Larry saa käsiinsä sattumalta lipun luksusristeilylle jonka Larry näkee tietysti mahdollisuutena iskeä hyvännäköisiä ja hyväkroppaisia naisia. Sinun tehtäväsi on siis auttaa häntä (yleensä epäonnistumaan) tehtävässään. Matkan varrella tapaat naisia kuten Drew Baringmore, Dewmi Moore, Victorian Principles, Wydoncha and Nailme Jugg, Jaimie Lee Coitus, and Ms. Annette Boning (hmm.. kuulostaa jotenkin tutulta), mutta päätavoitteena on päästä petipuuhiin itsensä kapteeni Thigh:n kanssa. Tämä onnistuu voittamalla kuudessa laivan järjestämässä kisassa, joita ovat: Noppapeli, parhaiten pukeutunut mies, hevosenkengän heitto, keilaus, kokkauskisa, ja Lovemaster 2000 jossa mitataan kuinka hyvä olet rakastelemaan. Kuinkas näissä sitten voitetaan? No huijaamalla tietenkin!

Pelin huumori toimi ainakin itseeni ja täytyy sanoa että Larry sarja on Sierran hauskin pelisarja ja Larry 7 ei ole poikkeus. Vitsit menevät yleensä navan alle mutta yleensä toimivalla tavalla. Peli on ääninäytelty ja ääninäyttely on kaikinpuolin hyvää. Larryn ääni sopii hänelle ja pelissä satiristisia kommentteja väliin latova juontajan ääni on hauskalla tavalla kyllästyneen kuuloinen. Muukaan äänimailma ei ole huonoa ja musiikkikin mukavaa tunnelmaan sopivaa jazzahtavaa "hissimusiikkia". Pelin Grafiikka on kaunista 2D piirosgrafiikkaa josta ei ole moittimista ja kuten olen ennekin sanonut niin mielestäni tällainen piirrettyjä muistuttava 2D grafiikka kestää paremmin aikaa kuin 3D grafiikka.

Peliä pelataan kuten useita muitakin seikkailupelejä, hiirellä klikkailemalla. Hiiren kursorina toimii kondomi joka suurenee aina kun sitä osoittaa johonkin missä voi tehdä jotain (esimerkiksi puhua ihmiselle tai ottaa jokin tavara). Painaessa hiirellä hahmoon, tavaraan tms. tulee esille pieni ponnahdusvalikko mistä valitaan mitä tehdään. Sisältö vaihtelee siitä mihin hiirellä on painanut kuten: "puhu(talk)", "ota(take)" jne. ja lisäksi siinä on vielä vakiovaihtoehdot: "katso(look)" millä luonnollisesti katsotaan tarkemmin sitä mihin painoit, "käytä(use)" jolla käytetään siihen mitä painoi jotain tavaraa mikä sinulla on mukana ja "muu(other)" mikä tuo esiin uuden valikon mihin kirjoitetaan itse mitä halutaan kuten vanhoissa sierran seikkailupeleissä tehtiin (esimerkiksi alussa pitää rikkoa lasi ovi joka tapahtuu kirjoittamalla "break". Inventory eli tavaravalikko tulee taas näkyviin painamalla hiiren oikeata nappia ja valitsemalla inventory, siellä voit seikkailupeleille tuttuun tapaan yhdistellä tai tutkia keräämiäsi tavaroita. Paikasta toiseen taas liikutaan kartan avulla mikä on leikkaus koko laivasta.

Pelin puzzlet ovat välillä aika haastaviakin mutta loogisia. Välillä joitakin asioita pitää tehdä tietyssä järjetyksessä että se onnistuu mutta ei mitään kovin ärsyttävää. Ärsyttävin vaihe on kuitenkin strippinoppapeli Dewmi Mooren kanssa joka tuntuu kestävän ikuisuuden ja joka on sen verran ärsyttävä ja tylsä etten sitä kokonaan huijaamatta jaksa pelata (onneksi siihen siis kuitenkin löytyy huijausmenetelmät, vaikka niidenkin kanssa se tuntui aika kauan kestävän). Peli sisältää myös hauskan minipelin "Where's dildo?" missä siis etsitään punavalko raidallista, pipo päistä dildoa joka on piiloutunut ympäri peliä. Tämähän on siis parodia amerikassa kuuluisasta lastenkirja sarjasta nimeltä Where's Waldo? (tai Where's Wally muualla kuin usa:ssa) missä myös piti etsiä punavalko raidalliseen asuun ja pipoon pukeutunutta waldoa kuvista).

Mikäli pidät hieman härskistä huumorista on Larry sinun pelisi, tosikkojen ei kannata vaivautua. Leisure suit Larry 7 on viimeinen hyvä Larry peli mikä on julkaistu ja sisältää oikean pelin toisin kuin uusimmat jotka ovat jatkuvaa minipeliorgiaa. Leisure Suit Larry 7: Love for sail pelin pitäsi vielä saada ostettua sierran nettikaupoista tai muista sellaisista. Kaupoista sitä voi olla vaikea löytää mutta jos löydät niin ostapa ihmeessä. Sierra kyllä julkaisi pieneen hintaan hetki sitten klassikopelisarjoistaan Kings Questista, Space Questista, Police Questista ja Leisure suit Larrysta uudet dvd julkaisut joittenka pitäisi toimia uusissakin koneissa ja jotka pitäisi löytyä useista kaupoista vielä, mutta valitettavasti Larry paketissa ei tätä seiskaa ollut vaan siinä oli vain kuusi (viisi) ensimmäistä peliä ja niistäkin Larry 6:sen versio oli ilman puheita vaikka sellainenkin olisi ollut olemassa. Mutta Larry 7 pitäisi siis olla tilattavissa netin kautta ja jotta sen saisit uudemmassakin koneessa toimimaan niin helpoin tapa on ladata täältä Leisure suit Larry Installer for Windows 2000 and XP, tämä siis laittaa Larryn toimimaan Windows 2000:ssa ja xp:ssä.

Hyvää
Huumori
Grafiikka
Musiikki ja ääninäyttely
puzzlet toimivia

Huonoa
ärsyttävä noppapeli

pisteet 9/10

I have no mouth, and I must scream arvostelu

Tämä peli oli minulle uusi tuttavuus jonka vasta eilen pelasin läpi, mutta oikein mieluisa sellainen. I have no mouth, and i must scream on vuonna 1995 Cyberdreams peli yhtiön julkaisema peli joka perustuu Harlan Ellisonin samannimiseen lyhyt tarinaan joka sai palkintoja ja ylistystä aikoinaan ilmestyessään kirjana. Pelin tarinaa on hieman muunneltu alkuperäisestä mutta ilmeisesti kuitenkin alkuperäisen tarinan kirjailijan tahtojen mukaan koska hän on ollut tämän pelin tekemisessä mukana itsekin suuresti mm. antamalla äänensä pelin AM tietokoneelle.

Tarina sijoittuu yli sata vuotta jälkeen lähes täydellisen ihmis elämän tuhon jälkeen. Kylmä sota on johtanut maailman sotaan joka taisteltiin lähinnä Kiinan Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Sodan edetessä jokainen kolmesta valtiosta luo super-tietokoneen joka pystyy ajamaan sotaa tehokkaammin kuin ihmiset. Jokaista konetta kutsutaan nimellä "AM", joka alunperin tarkoitti "Allied Mastercomputer" mutta jota myöhemmin kutsuttiin "Adaptive Manipulator" nimellä. Eräänä päivänä yksi kolmesta tietokoneesta saa itse-tietouden, ja ottaa kaksi muutakin konetta haltuunsa, täten ottaen hallinnan koko sodasta. Kone ei pidä uudesta itse-tietoudestaan ja syyttää siitä luojiaan ja rupeaa vihaamaan kaikkia maailman ihmisiä ja tuhoaa kaikki maailman ihmiset paitsi viisi joille hän onnistuu luomaan ikuisen elämän jotta voisi kiduttaa heitä ikuisuuden. Pelin alkamis hetkellä AM on kiduttanut näitä viittä ihmistä 109 vuotta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jokaisella AM:n kidnappaamalla ihmisellä on jokin suuri trauma tai synti aikaisemmasta elämästään, näitä heikkouksia hyödyntämällä AM on luonut pelin jolla hän yrittää saada murskattua heidän elinvoimansa. Pärjätäkseen pelissä, pelaajan on tehtävä eettisiä valintoja osoittaakseen AM:lle että ihmiset ovat parempia kuin koneet koska heillä on ominaisuus antaa anteeksi itselleen.

Pelin alussa 5 hahmoa seisoo vihan muurin edessä jossa AM kysyy kuka haluaa pelata peliäni. Sen jälkeen pelaaja voi valita kenellä aloittaa pelin. Kaikilla hahmoilla on kuitenkin pelattava heidän skenaarionsa läpi jonka jälkeen vasta päästään ns. loppukohtaamiseen. Tästä pelistä tekee mielenkiintoisen ja erilaisen erittäin hyvin kirjoitettu juoni, harvinaisen syvälliset hahmot, sekä mielenkiintoiset puzzlet joissa pelaaja joutuu ratkomaan eettisiä pulmia ja tunnepitoisia kysymyksiä kuten mm. hulluksi tulemisen pelkoa, itsekkyyttä, raiskauksia, rasismia, paranoiaa, kansanmurhaa ja muita ihmismielen synkkiä sisältöjä jotka meissä jokaisessa piilee. Tämä on myös sillä tavalla erilainen peli että tässä ei periaatteessa voi voittaa vaan voi hävitä eri tavalla, on tapoja hävitä sankarillisesti, loistokkaasti ja ihmisyyden huipulla -- jos pelaaja toimii hyvin. On myös tapoja hävitä häpeällisesti, itsekkäästi, pelkurimaisesti tai pelokkaasti. Voi kuolla yksin, ja kauhuissaan. Tai tulla kidutetuksi ikuisesti.

Pelin hahmoina on 4 miestä ja yksi nainen.
Gorrister: potee syyllisyyttä vaimonsa ajamisesta hullujenhuoneelle ja tahtoo hahmoista kaikkein eniten itsemurhaa.
Benny: Tekee mitä tahansa näyttääkseen hyvältä, jopa muiden kustannuksella. AM on leikellyt hänet ulkonäöllisesti muistuttamaan apinaa. Pelissä Bennyllä on vaimo mutta kirjassa Benny on homoseksuaali, lisäksi kirjassa AM on myös muuntanut Bennyn peniksen suurikokoiseksi jonka takia Ellen kirjassa mieluiten harrastaa seksiä hänen kanssaan.
Nimdok: On entinen Natsitohtori joka työskenteli aikoinaan toisen maailmansodan vankileireillä pahamaineisen natsitohtori Mengelen alaisuudessa, murhaten tuhansia juutalasia.
Ellen: on porukan ainoa nainen joka pelkää jostain syystä äärettömän paljon keltaista. Kirjassa AM muunti Ellenin mielen siten että hänestä tuli porukan vapaaehtoinen naishuora, pelissä tätä ei tosin tapahdu tai ainakaan mainita.
Ted: on huijari joka sai valkoiset rikkaat ihmiset uskomaan että hän itsekin oli rikas.

Pelin grafiikka on ollut vuonna 1995 ilmestyessään hienoa ja ei se nyt mitenkään rumalta nyttenkään näytä, hyvin peliin sopii. Käyttöliittymä on Lucasartsin vanhoista seikkailupeleista (kuten Monkey Island) tuttu.Peliä ohjataan hiiren vasenta näppäintä klikkailemalla. Alhaalla vasemmalla on hahmon pään kuva (eli siis "henkinen mittari") sekä vaihtoehdot mitä tehdä ja tässä pelissä ne ovat mm. puhu, kävele, ota, käytä, niele, työnnä jne. ja alhaalla oikealla näkyvät kerätyt tavarat sekä vinkki kirja minkä käyttäminen kuluttaa pelattavan hahmon "henkistä mittaria". Tämä henkinen mittari siis toimii siten että aina kun teet jotain hyvää niin siinä väri muuttuu mustasta koko ajan kirkkaamman vihreämmäksi ja lopulta valkoiseksi jos kaikki menee täysin oikein. Mikäli taas tekee moraalisesti kysenalaisia tekoja kuten vaikkapa tappaa jonkun taikka jotain mikä saa hahmon masentumaan niin väri muuttuu takaisin askel askeleelta tummemmaksi. Lisäksi "hyvän" ja "huonon" teon huomaa siitä että hahmon päänkuva joko hymyilee tai näyttää säikähtäneeltä. Teoilla on vaikutusta mm. loppuratkaisun suhteen, pelissä kun on useita loppuratkaisuja. Keskustelut käydään seikkailupeleistä tuttuun tapaan monivalinta ruudusta mistä valitaan useista tekstin pätkistä itseä miellyttävä jonka hahmot sitten turisevat toisilleen.

Pelin ääninäyttely on hyvää ja erityisesti vaikutuksen tekee itse teoksen kirjoittaja Harlan Ellison, sekavan AM tietokoneen äänenä. Välillä hän tekee jopa niin vaikuttavaa työtä että mielessä käy onkohan Ellisonilla itsellään muutama ruuvi päästä löysällä. Myös pelattavien hahmojen äänet toimivat hyvin. Ainoastaan ehkä Ellenin ääni kuulostaa hieman ylinäytellyltä mutta eipä se nyt kauheasti haitannutkaan. Muu äänimailma on myös ihan toimivaa, ei mitään negatiivista sanottavaa ainakaan tule mieleen ja pelin midi musiikkikin ajaa asiansa vaikkei mitenkään mieleenpainuvaa olekaan vaikka säveltäjä John Ottman on nykyään tehnyt sävellyksiä mm. sellaisiin elokuviin kuin X-Men2.

No mitenkäs sitten puzzlet? No täytyy sanoa että vaikka ne ovatkin mielenkiintoisia niin niissä on vikansa. Esimerkiksi aluksi pelaaja saattaa pelata onnellisena peliä eteenpäin kokeilemalla monenlaisia juttuja mutta vasta myöhemmin älyää että jaahas mikäs tuo tuollainen vihreä väri tuolla hahmon pään takana on, mikä kirkastuu välillä. Ehkä jossain vaiheessa sitten älytään että sehän näyttää milloin tehdään asioita "oikein" ja milloin ei. Tämän älyttyään pelaaja todennäköisesti joko omasta tahdostaan tai pelin jumiutumisen takia joutuu aloittamaan alusta. No ei siinä vielä kaikki, pelissä kun täytyy välillä tehdä joitakin asioita oikeassa järjestyksessä ja jos on jäänyt huomaamatta joku asia kentän puolivälistä niin lopussa huomataankin että eihän tämä nyt mennytkään oikein ja taas aletaan alusta. Näin siis pelaaja joutuu pelailemaan pelin kenttiä pahimmillaan monta kertaa uudestaan ennenkuin älytään missä meni vikaan. Rasittavaa on myös jos jotain esinettä ei voi ottaa tai nähdä ennekuin on tehnyt tietyn asian aiemmin. Muuten puzzlet ovat kyllä mielenkiintoisia siinäkin mielessä että pelaajan pitää tosiaan tehdä monenlaisia moraalisia valintoja.

Peli on myös valtavan buginen. Peli saattaa kadottaa hahmoja tai tallennuksia. Peli saattaa myös kaatua tai jumiutua. Itse pelasin peliä ScummVM ohjelmaa apuna käyttäen ja kohdalleni osui vain muutama grafiikkabugi, yksi kaatuminen ja yksi jumiutuminen mutta netistä lukemieni juttujen perusteella myös mm. tallennusten katoaminen on mahdollista.

Kaikenkaikkiaan peli on kuitenkin kelpo viihdettä vikoineenkin. Jo pelkkä tarinan laatu ja pelin tunnelma sai minut liimaantumaan tietokonetuoliin ja pelaamaan peli läpi. Ehkä tämä olisi paremmin elokuvana toiminut mutta hyvä se näinkin on. Mielenkiintokin heräsi kirjaa ja kirjailijaa kohtaan, Harlan Ellison on kirjoittanut lukuisten kirjojen lisäksi myös alkuperäiseen star trekiin jakson sekä moniin muihin sarjoihin sekä toiminut Babylon 5 sarjassa tärkeänä avustaja.
Jos pelin löydät alekopasta niin suosittelen ostamaan ja yksi paikka mistä tämä peli pitäisi saada tilaamalla on itse Harlan Ellisonin kotisivu. Pelin saa toiminmaan nykykoneissa ainakin ScummVM ohjelmaa apuna käyttäen.

Hyvää:
Loistava tarina
Mielenkiintoiset hahmot
Ääninäyttely (varsinkin AM)
Tunnelma

Huonoa:
Välillä erittäin turhauttavat puzzlet
Buginen

Pisteet: 7+/10

Toonstruck arvostelu

Toonstruck on vuonna 1996 Virgin interactiven julkaisema ja Burst studiosin kehittämä seikkailupeli. Veikkaan että kovinkaan moni ei ole tästä pelistä kuullut, mikä on sääli. Peli sai kyllä hyviä arvosteluja mutta ei noussut mitenkään kuuluisaksi peliksi kuten vaikkapa Monkey Island ja jäi muutenkin jotenkin aliarvostetuksi peliksi. Hetki sitten sain myös tietää että alkuperäinen Toonstruck oli vain puolikas peli, koska pelin beta vaiheessa se päätettiin laittaa keskeltä poikki ja tehdä kahdeksi peliksi. Jatko-osa ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt mutta joitakin kuvia löytyy vielä entisen animoijan kotisivulta.

Juoni oli kerrottu niin hyvin wikipedian sivulla joten lainaan tämän sieltä lähes suoraan (muutamin muokkauksin): Peli alkaa siitä kun Christopher Lloydin näyttelemä Drew Blank Drew Blanc on Fluffy Fluffy Bun Bun Show -animaatiosarjan alkuperäinen luoja ja animaattori. Sarja on saavuttanut suuren suosion, mutta siinä esiintyvät söpöt, puhuvat jänishahmot ällöttävät häntä. Blancin itsensä arvostama luomus, Flux Wildly, sarkastinen ja näsäviisas purppura olento(jonka ääninäyttelijänä toimii Homer Simpsonin ääni Dan Castellaneta), ei ole hänen yrityksistään huolimatta saanut omaa ohjelmaansa. Blancin pomo, Sam Schmaltz(Ben Stein), antaa hänelle tehtävän kehittää yhtiön menestyssarjaan uuden hahmon seuraavaan aamuun mennessä. Masentunut ja äkillisestä luovuuskatkosta kärsivä taiteilija kuitenkin nukahtaa pian työnsä ääreen. Hän herää varhain aamulla ja huomaa televisionsa olevan päällä, ja Fluffy Fluffy Bun Bun Show:n alkavan. Yhtäkkiä Blanc siirtyy kaksiulotteiseen piirrosmaailmaan, jossa asustavat hänen omat luomuksensa. Pian hän tapaa sekä Flux Wildlyn että Fluffyn, ja huomaa tämän kuvitteellisen paratiisin olevan muuttumassa turmelluksi uuden, ilkeän hahmon Nefariouksen (ääninäyttelijänä monista elokuvista tuttu Tim Curry) toimesta, joka käyttää aseenaan sädettä, joka muutta sekä lempeän lapsekkaat maisemat että piirroshahmot synkiksi, kieroiksi versioiksi itsestään. Blanc saa yhdessä Fluxin kanssa kuninkaalta (ääninäyttelijä David Ogden Stiers ) tehtäväkseen etsiä ja pysäyttää tämän ilkimyksen, ja palauttaa rauhan ja harmonian maahan. Vastineeksi hän saa turvallisen paluumatkan takaisin omaan maailmaansa. Matkalla hän tapaa homomaisen variksen pelättimen, S&M:stä pitävän lampaan ja lehmän, kieron pelihallia ylläpitävän mustekalan (ääninäyttelijänä legendaarinen Dom Deluise) sekä monia muita outoja hahmoja.

Pelin grafiikka yhdistää piirretyn maailman ja Christopher Lloydin näyttelemän ihmis hahmon yhteen, hieman samaan tyyliin kuin elokuvassa Kuka viritti ansan Roger Rabbit. Ja tämä grafiikka toimii kyllä moitteettomasti vielä tänä päivänäkin ja on todella kauniin näköistä, välillä tuntuu kuin katselisi piirrettyä. Lisäksi musiikki on aivan mahtavaa tässä pelissä, jo alkuvalikon mieleenpainuva tunnari saa sinut haluamaan pelaamaan tätä peliä. Eikä ääninäyttelykään ole heikkolenkki sillä mukana on monia kuuluisuuksia kuten Dan Castellaneta ja Dom Deluise sekä muita alan ammattilaisa joten ääninäyttely on varmasti huippuluokkaa. Äänitehosteet ovat myöskin peliinsopivia eli piirroselokuvista tuttuja hassuja ääniä.

Itse peliä pelataan yksinkertaisella osoita ja klikkaa tyylillä jossa hiiren vasenta näppäintä painamalla tehdään kaikki hommat, ikoni vaihtuu aina sitä mukaan mitä voi tehdä, esimerkiksi suuksi jos voi puhua, kädeksi jos voi ottaa jotain tai nuoleksi jos pääsee liikkumaan jonnekin toiseen huoneeseen. Tämä toimii kyllä tässä pelissä ihan hyvin eikä peli ainakaan liian helppo ole. Puzzlet vaativat välillä hieman piirrettymäistä ajattelua mutta ovat kaikenkaikkiaan toimivia ja ennenkaikkea hauskoja. Yksi esimerkki voisi olla vaikka kun pelissä tavataan eräs parivaljakko jotka esittelevät monenlaisia pilatarvikkeita ja kun pyydät heitä näyttämään yhden eräänlaisen pilailunyrkin toimintaa niin kun he ovat sen esitelleet toinen heistä jää maahan makaamaan ja piirretty tyyliin hänen päänsä yläpuolelle jää heilumaan tähtiä, no ne saat tietysti poimittua siitä itsellesi ja myöhemmin käytettyä eräässä laitteessa.

Toonstruckissa on se huonopuoli nykyään että se on yksi vaikeimmista peleistä saada toimimaan nykykoneissa moitteettomasti. Mutta ilokseni löysin ohjeen jota noudattamalla sain kuin sainkin Toonstruckini toimimaan. Tämä ohje löytyy täältä! Tosin itselläni on Windows XP joten en tiedä onko Vistassa enää mitään mahdollisuutta sitä saada toimimaan.
Jos nyt jotain moittimista pitää etsiä tästä pelistä niin vaikka pienenä meni kauan aikaa päästä tämä peli läpi niin nykyään tämä peli onkin aika lyhyt ja ehkä pelin maailma ja juoni ei kaikkia kiinnosta mutta itseeni se kyllä upposi. Tämä oli ensimmäinen tietokone peli minkä aikoinaan ostin ja hetki sitten kun pelasin sen niin kyllä siitä ihan yhtä paljon ellen jopa enemmänkin nautin. Peli sopii niin lapsille kuin aikuisillekin ja jos satut sen jossain myynnissä näkevän niin osta ihmeessä, teit todellisen löydön jos tämän jostain löysit.

Hyvää:
Mielnkiintoinen ja hauska juoni
Huumori
Mahtava Musiikki
Kaunis grafiikka
Ääninäyttely

Huonoa:
Lyhyehkö
Jatko-osa ei koskaan ilmestynyt

Pisteet: 10/10

Legend Of Kyrandia arvostelu

Jokainen pelejä pelannut tietää todennäköisesti strategia pelit Command&Conquer ja Dune tai roolipelisarja Lands of loren jotka loi vuonna 2003 EA:n ostama Westwood niminen pelifirma, mutta Westwood teki aikoinaan myös muutaman seikkailupelin ja niistä arvosteltavana on nyt The Legend of Kyrandia niminen vuonna 1992 julkaistu fantasia seikkailupeli (myöhemmin julkaistu myös nimellä The Legend of Kyrandia book one: Fables&Fiends). Peli on ensimmäinen osa trilogiaa jonka jatko-osat ovat Hand of fate ja Revenge of Malcolm. Jokaisessa osassa pelattavana päähahmona on eri henkilö, ensimmäisessä on Nuori sankari Brandon, toisessa naispuolinen mystikko Zanthia ja kolmannessa osassa ilkeä klovni Malcolm joka on aiemmissa osissa ollut pääpahis.

Tarina alkaa siitä kun Kyrandia nimisessä fantasia maassa Kuningas Williamin ja hänen vaimonsa murhaa ilkeä taikavoimia omaava klovni Malcolm. Kuninkaan poika Brandon on piilotettu Kyrandian metsiin jossa hänet on kasvattanut pojanpoikanaan kuninkaan neuvonantaja Kallak. Malcolm pakenee vankilasta ja saa haltuunsa maanvoimat omaavan mystisen kiven. Malcolm pitää hauskaa tuhoten Kyrandiaa ja löytää lopulta Kallakin muuttaen tämän kiveksi. Brandon lähtee etsimään keinoa voittaa Malcolm ja samalla saa tietää olevansa prinssi jonka jälkeen hän haluaa kostaa vanhepiensa kuoleman ja pelastaa Kyrandian sekä kasvatti isänsä.

Legend of Kyrandia on todella hieno graafisesti, ajatellen sitä milloin se on julkaistu. Tämä peli varmasti todistaa että ei tarvitse olla 3D grafiikkaa hyödyntävä peli ja silti pudottaa silmät päästä grafiikallaan. Musiikki on midiä mutta hyvää ja tunnelmaan sopivaa eikä ääninäyttelijöissäkään ole valittamista. Peli alunperin julkaistiin ilman ääninäyttelyä disketeillä mutta hieman myöhemmin julkaistiin myös CD-versio missä on puheet. Pelin teksti on kuitenkin sen verran hyvin kirjoitettua että kyllä sitä lukee vaikkei ääntä olisikaan, itseasiassa vasta hetki sitten sain käsiini puheversion tästä pelistä, aikaisemmin olin pelannut tätä pelkästään teksteillä.

Itse peliä pelataan hiiren vasenta nappia klikkailemalla, erittäin yksinkertaista mutta eipä tuo nyt kauheasti haittaakaan, hiirellä klikkaamalla tehdään kaikki asiat tässä pelissä kuten puhuminen, liikkuminen ja tavaroiden kerääminen/käyttäminen. Tavara valikko ei mikään suuri ole vaan siihen mahtuu 10 tavaraa kerrallaan ja muut täytyy jättää taakse, ne ei kuitenkaan sieltä onneksi mihinkään häviä vaan löytyy myöhemminkin mutta välillä on ärsyttävää kun ei tiedä mikä pitäis ottaa mukaan ja mikä jättää taakse jolloin joutuu sitten kävelemään edestakaisin jos on jättänyt jotain tärkeää taakse. Lisäksi Brandon saa pelin alkuvaiheessa mukaansa medaljongin missä on neljä kiveä, pelin edetessä kiviin saa eloa ja silloin niitä voi käyttää jollain tavalla, esim. keltainen kivi parantaa. Pelin puzzlejen vaikeusaste vaihtelee laidasta laitaan ja välillä on todella helppoja kun taas välillä todella monimutkaisia. Muutama ärsyttävä erehdys ja yritys puzzlekin on mukana joissa voi joutua esim. erehdyksen jälkeen etsimään jotkin tavarat uudestaan joka on todella ärsyttävää esim. eräässä puzzlessa pitää tehdä taikajuomaa ja mikäli ei keksi heti oikeita yhdistelmiä joutuu keräämään uudestaan tarvittavat tavarat ja tulla kokeilemaan uudestaan ja sen jälkeen taikajuomat pitää yhdistää ja jos ei heti yhdistä niitä oikein joutuu taas keräämään ja valmistamaan. Pelin ärsyttävin puzzle on kuitenkin valtava pimeä labyrintti kaivos mistä pitää löytää oikeat tavarat ja pysyä hengissä pitämällä kaivokset valaistuina eräänlaisilla "valomarjoilla" ja päästä vielä pihallekin, tässä kohtaa varmasti monella menee hermo ja jotkut saattavat luovuttaakin. Ensimmäisellä kerralla tuli kyllä ihan itse pelattua se kaivos läpi mutta nyt lähiaikoina kun pelasin niin katsoin suosiolla läpipeluu ohjeen kun oli sen verran huonot muistot viime kerrasta. Pelin kentät ovat muutenkin välillä pieniä labyrinttejä kun monesti seikkaillaan metsässä ja ilman karttaa siellä eksyy helposti. Lisäksi pelissä on muutama äkkikuolemakin, ei mitään Sierran Kings Questien ym. tasoista missä kuolee joka välissä mutta kannattaa kuitenkin silloin tällöin tallentaa tai saattaa muutama ärrä lentää suusta kun monta tuntia peliä menee hukkaan yllättävän kuoleman jälkeen. Kyllähän ne välillä naurattavatkin kun Brandon kuolee jollain hieman "huvittavallakin" tavalla.

Vikoineenkin Legend of Kyrandia on hyvä peli josta tulee mieleen hieman Sierran King's Quest sarja ja voinkin suositella sitä kaikille seikkailupeleistä, fantasiasta tai vaikkapa Kings Quest sarjan peleistä pitäville, itseasiassa hauskasti joissakin pelin kansissa lukee että pelillä ei ole mitään tekemistä Sierran tai King's Quest sarjan kanssa, en tiedä miksi. Peliä on varmasti vaikea löytää mistään ilman warettamista mutta mikäli jostain onnistut tämän saamaan niin varmasti kannattaa ostaa. Tämän ykkös osan saa toimimaan uusissa koneissa ScummVM ohjelmalla.

Hyvää:
Grafiikka
Käsikirjoitus
Musiikki

Huonoa:
Muutama ärsyttävä puzzle
Labyrinteissä hortoilu

Pisteet 8/10

Day of the tentacle (Maniac Mansion 2) arvostelu

Arvostelen tällä kertaa Day of the tentacle eli Maniac Mansion 2 pelin. En arvostele ykköstä ennenkuin olen sen kokonaan läpi pelannut, tunnustan siis että olen kyllä monesti pelannut alkuperäistä Maniac Mansion peliä mutta kertaakaan en ole vielä valitettavasti läpi asti sitä päässyt, ehkä sekin aika koittaa jossain vaiheessa. Day of the tentacle on siis jatko-osa mutta ei mitenkään vaadi alkuperäisen pelaamista ja itseasiassa alkuperäinenkin kyllä löytyy tämän pelin sisältä (Erään pelihahmon tietokoneesta), itseasiassa ensimmäisen kerran alkuperäistä Maniac Mansionia tuli pelattua tämän pelin kautta. Alkuperäisen ja jatko-osankin ystäville suosittelen myös Maniac Mansion Deluxe peliä mikä on fanien tekemä remake (uusi versio) vanhasta Maniac Mansionista, parannelluin grafiikoin, musiikin ja lisämateriaalin muodossa, se on freeware eli sen saa netistä imuroida ilmaiseksi.

Mutta nyt itse arvosteluun. Day of the tentacle on vuonna 1993 julkaistu Tim Schaferin tekemä Lucasartsin seikkailupeli. Peli julkaistiin yhtä aikaa disketille ja CD-romille. Cd-Rom versio oli yksi ensimmäisiä jotka tarjosivat puheäänet koko peliin. Pelin hahmoja ovat: Alkuperäisessäkin pelissä pelattavana hahmona ollut (ja ainoa ykkösen 7 pelattavasta hahmosta joka on jatko-osassa) silmälasipäinen nörtin näköinen Bernard Bernouli, kaksi muuta pelattavaa hahmoa on hevimiehen karikatyyri tumma ja pitkähiuksinen, pääkallo paitainen, lihavahko Hoagie ja tärähtäneen näköinen laiha ja pitkä tyttö Laverne jolla on vaaleat sekaiset hiukset ja yksi silmä isompi kuin toinen. Ei pelattavia hahmoja on mm. Tohtori Fred Edison, Vihreä ja Violetti lonkero, Red Edison, George Washington, Benjamin Franklin jne.

Pelin juoni menee näin: Alkuperäisen pelin tapahtumista on 5 vuotta. Bernard saa kirjeen jossa kerrotaan että tohtori Fredin kehittämistä vihreästä ja violetista lonkeron tyyppisistä hahmoista violetti on saanut kädet juomalla tohtori Fredin laitoksen tuottamaa jätevettä ja suunnittelee nyt maailmanvalloitusta. Bernard ja hänen kaverinsa Hoagie ja Laverne päättävät lähteä takaisin Kartanolle estämään aikeet. Kartanossa Tohtori Fredin kanssa he päättävät lähteä hänen keksimällään aikakoneella menneisyyteen jossa he voivat sulkea jätevettä tuottavan laitteen ja täten estää tulevaisuuden tapahtumat. Valitettavasti Fredin aikakoneessa käyttämä timantti on epäaito ja hajoaa johtaen siihen että Bernard jää nykyaikaan, Hoagie 200 vuoden päähän menneisyyteen ja Laverne 200 vuoden päähän tulevaisuuteen. He pystyvät kuitenkin kommunikoimaan aikakoneissa olevien reikien avulla toistensa kanssa, sekä lähettämään sen kautta toisillensa tavaroita. Pelaaja voi nyt siis valita kenet tahansa kolmesta hahmosta ja tehtävinä on että Bernard hankkii uuden kunnollisen timantin, Hoagie hankkii sähkön koneeseensa, kuten myös Laverne (joka pitää kuitenkin ensin saada pois puusta johon hän jumittui ennenkuin pystyy pelaamaan). Sen jälkeen heidän kaikkien on estettävä violetin lonkeron suunnitelmat.

Pelasin tätä peliä ensimmäisen kerran joskus 4-6 luokalla ja juonen kekseliäisyys, pelaaminen 3 eri hahmolla samassa paikassa eri aikakausina sekä loistava huumori räjäyttivät tajuntani, eikä aika ole yhtään vähentänyt pelin viehätystä, pelasin sen tässä hetki sitten uudestaan läpi ja täytyy sanoa että ei tule mieleen toista samanlaista peliä ja itseasiassa huumori toimii nykyään jopa paremmin. Peli oli ehkä hieman lyhyt nykyään kun lähes kaikki ongelmat muistaa ulkoa mutta uudelle pelaajalle peli tarjoaa varmasti ihan mukavan määrän peliaikaa, johtuen osaksi siitä että peli ei ole ihan helpoimmasta päästkään, suurimmaksi osaksi puzzlet ovat loogisia mutta vaativat hieman luovaa ajattelua.(varoitus! spoilereita) Esimerkkinä voisi olla vaikkapa sellainen että hamsteri pitää lähettää nykyajasta tulevaisuuteen mutta aikakoneen "reikää" ei voi käyttää elävien olioiden lähetykseen joten ratkaisuna on laittaa hamsteri pakkaseen ja tulevaisuudessa sen löytää samasta pakkasesta jääpalan sisältä. Toinen esimerkki on että Laverne tarvitsee tulevaisuudessa lonkero valeasun joten ratkaisuna on että lähetetään tulevaisuudesta lonkeron kaavat menneisyyteen Hoagielle joka antaa ne sitten Amerikan lippua suunnittelevalle naiselle joka tekee siitä Amerikan lipun jonka sitten löytää tulevaisuudessa talon katolta lipputelineestä (spoilerit loppuu!). Paljon pelin pulmista liittyy jotenkin tulevaisuuden muuttamiseen mikä on mielenkiintoista ja todellakin omaperäistä.

Pelin grafiikka on 2-ulotteista eli 2D ja tuo mieleen piirretyt. Omasta mielestäni ainakin pelin grafiinen ulkoasu on hienoa ja toimivaa myös nykyaikana. Toisin kuin vanhat 3D pelit niin vanhat 2D pelit minun mielestäni kestävät aikaa paljon paremmin. Käyttöliittymä pelissä on tuttu vanhoista seikkailupeleistä jossa ohjataan hiirellä klikkailemalla ja alavasemmalta löytyy napit mistä valitaan teot (esimerkiksi puhu tai käytä) ja alaoikealta löytyy mukaan kerätyt tavarat ja se onkin toimiva ratkaisu vielä nykyäänkin vaikka viekin ison osan ruututilasta. Musiikki pelissä on hyvää ja pelin tunnelmaan sopivaa midi-musiikkia. Myös ääninäyttelijät sopivat rooleihinsa täydellisesti.

Peli toimii nykyään uusissa koneissa ScummVM ohjelman avulla mutta Lucasarts on julkaissut myös uudet painokset muutamasta klassikkopelistään joihin tämä lukeutuu ja se toimii uusissa koneissa ilman lisäohjelmia. Pelin saattaa löytää vielä kaupoistakin joko Sam&Max hit the road pelin kanssa tai ilman sitä. Joka tapauksessa mikäli törmäät tähän peliin niin suosittelen lämpimästi ostamaan sen koska se lukeutuu ehdottomasti seikkailupelien top kymppiin.

Hyvää:
Käsikirjoitus
Hullu huumori
Hauskat ja omaperäiset pulmat
Musiikki

Huonoa:
jaa-a ehkä huumori ei kaikkiin uppoa? mene ja tiedä

Pisteet 10/10

Uuden Leisure Suit Larry pelin traileri

Linkki
Ihan hauska traileri muuten paitsi että hahnmot ovat rumia ja jos se on samanlainen kuin edellinen Magna cum laude niin se on kuraa.. pelatkaa vanhempia Larryja 1-7

Discworld Noir arvostelu

Tällä kertaa arvosteltava vuonna 1999 julkaistu Discworld Noir on Discworld pelisarjan tähän mennessä viimeisin osa eli kolmas ja se on julkaistu sekä pc:lle että Playstation 1:lle. Mutta itse peli on kuitenkin enemmänkin spinoff. Alkuperäiset Discworld 1 ja 2 (arvostellaan tulevaisuudessa) perustuivat Brittiläisen Terry Pratchettin kuuluisiin Discworld kirjoihin ja niiden yhteen päähahmoista eli kömpelöön taikuri Rincewindiin ja hänen kävelevään matkalaukkuunsa ja pelien sekä kirjojenkin huumori on ainakin omasta mielestäni (ilmeisesti myös monien muidenkin mielestä suosion perusteella) mahtavaa, jos sitä pitäisi jotenkin kuvailla niin sanoisin että se on brittiläistä huumoria josta tulee mieleen esimerkiksi Monty Python (itseasiassa 1 ja 2:ssa pelissä päähahmon äänenä toimii Monty Python mies Eric Idle ja ainakin kakkososa sisältää jonkin verran viittauksia Monty Pythoniin), tämä ei tietystikään ehkä kaikkiin pure mutta itse pidän brittihuumorista. Ympäristönä toimii perusfantasiamaailman tyyppinen kääpiöineen, taikureineen, lohikäärmeineen ja peikkoineen jne. mutta se on kuitenkin samalla täysin omaperäinen, Kiekkomaailma (Discworld) niminen maailma joka on pizzan kaltainen (ilman anjovista), sitä kannattelee selässään neljä elefanttia jotka seisovat pitkin avaruutta matkaavan suuren tähtikilpikonnan Suuren Kaksosen (Great A'Tuin) kuoren päällä. Suuren Kaksosen sukupuoli on tuntematon mutta sitä on spekuloitu paljon Kiekkomaailman suurten tiedemiesten keskuudessa ja yksi kuuluisa teoria on että hän matkustaa synnyinpaikaltaan kohti lisääntymis aikaa (Time of Mating) jonne kaikki tähdet taivaalta (kilpikonnien kannattalemina) kokoontuisivat lyhelle mutta kiihkeälle lisääntymishetkelle ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Siitä tulisesta yhtenäistymisestä syntyisi uusia kilpikonnia kantamaan maailmojen osia, tätä kutsuttiin myös iso pamaus (Big Bang) teoriaksi. Kiekkomaailmaa kiertää yksi pieni aurinko ja kuu. Kiekkomaailman voimakkaan magian vaikutuksen takia siellä on paljon outoja olentoja sekä velhoja joilla on jopa oma velhoyliopistonsa nimeltään näkymätön yliopisto (unseen university) joka sijaitsee Kiekkomaailman pääkaupungissa Ankh Morporkissa.

Discworld Noirissa on paljon uusia kirjoissa esiintymättömiä paikkoja ja henkilöitä mutta pelin tapahtumapaikkana on kuitenkin Ankh Morporkin kaupunki joka on suunnilleen samanlainen kuin kirjoissa, ja silloin tällöin vastaan tulee myös tuttuja hahmoja ja paikkoja. Ankh Morpork on synkkä ja sateinen kaupunki jonka läpi kulkee Kiekkomaailman saastunein ja haisevin joki River Ankh, sen päällä kuulemma pystyy jopa kävelemään.

Pelin tunnelmaa on pelin nimen mukainen eli film noir. Kaupunki on sateinen, synkkä ja outo murha-aalto terrorisoi katuja mutta pelin tunnistaa kuitenkin Discworld kirjojen ja pelien sukulaiseksi kun vastaan tulee kirveitä heiluttelevia kääpiöitä, peikkoja, taikureita ja muita outoja olentoja sekä erityisesti jokaisessa kirjassa esiintyvä sympaattinen kuolema joka on minun lempihahmojani Discworld kirjoissa, tässä pelissä sillä on tosin lyhyt rooli. Päähahmona toimii yksityisetsivä Lewton joka on rahahuolien takia lähiaikoina ottanut vastaan mitä tahansa töitä jos on saanut niitäkään. Eräänä pimeänä sateisena iltana toimistoon astelee kuitenkin kaunis nainen nimeltä Carlotta joka pyytää Lewtonia etsimään erään kadonneen henkilön hyvää maksua vastaan ja rahalle tosiaan olisi nyt käyttöä joten Lewton ottaa tehtävän vastaan. Paljastamatta liikaa juonesta se kuitenkin paisuu suureksi ja mukaan tulee hieman yliluonnollisia voimiakin. Discworld Noir on kirjoihin ja aikaisempiin peleihin verrattuna aika paljon vakavahenkisempi teos, vaikka samanlaista huumoria viljelläänkin paljon myös tässä ja pelissä parodioidaan mm. Casablanca elokuvaa. Vakavuus ei kuitenkaan ole ongelma vaan toimii erinomaisesti tässä pelissä ja tukee erinomaista juonta hyvin. Pelin taustamusiikkina toimii film noir elokuvista tutun tyylinen jazz joka sopii peliin kuin nenä päähän ja jää soimaan mieliin pelin pelaamisen jälkeenkin. Ääninäyttely on yleisesti hyvää vaikka joitakin huonohkojakin on eksynyt joukkoon, mutta itse tärkein eli pelattavan hahmon Lewtonin ääni on sopivan melankolinen ja matala vanhanajan yksityisetsivän tyyppinen. Sitä kuulekin pelissä paljon koska film noirille uskolliseen tyyliin Lewton selostaa tapahtumia taustalla aina silloin tällöin. Pelin grafiikka on nykypäivän standardeilla vanhentunutta ja animaatio jäykähköä mutta siihen tottuu eikä se itseäni oikeastaan missään vaiheessa haitannut koska se on kuitenkin pelin tunnelmaan sopivaa ja toimivaa. Hahmot ovat pelissä 3-ulotteisia ja taustat 2-ulotteisia, itselläni ei mitään ongelmia toimivuuden kanssa tullut mutta aina kun on kyse vanhasta pelistä ongelmia saattaa ilmetä, uskoisin kuitenkin että tällä hetkellä ainakin windows xp koneissa pelin pitäisi toimia.


Itse peliä pelataan hiirellä klikkailemalla, paikasta toiseen liikutaan valitsemalla paikka kartalta jonne ilmestyy aina uuden vinkin saatua uusia paikkoja, vasemmalla hiiren napilla Lewton kävelee paikasta toiseen, juttelee tai käyttää/ottaa esineitä. Hiiren oikealla napilla tulee esiin tavaravalikko ja muistiinpanovihko. Muistiinpanovihko onkin tärkeä tässä pelissä koska siihen Lewton kirjaa ylös tärkeitä johtolankoja joita voi sitten esimerkiksi kysellä muilta ihmisiltä. Puhuminen pelissä hoidetaan perinteisellä monivalinta ruudulla mutta tärkeintä on muistaa myös kysyä muistiinpanoihin merkatut asiat ja myös kerätyistä esineistä voi kysyä ihmisiltä tietoja. Tavaroiden käyttäminen taas toimii kuten kaikissa muissakin seikkailupeleissä eli niitä voi yhdistellä toisiinsa tavaravalikossa tai valikosta voi valita jonkin esineen jota sitten käyttää ympäristössä johonkin.
Toisin kuin aiemmissa peleissä, tässä on suurimmaksi osaksi suhteellisen loogisia puzzleja enkä niihin ainakaan itse yleensä jumittunut vaan jos jumituin johtui se usein siitä että en ollut kysynyt jotain joltain tai en ollut huomannut jotain tavaraa ottaa jostain. Aikaisemmissa peleissä myös puzzlet olivat tavara painoitteisia eli tehtävät ratkesivat esineitä yhdistelemällä/käyttämällä kun taas tässä pelissä puzzlet ovat enemmän muistiinpanojen kirjaamista ja vinkkien keräämistä hahmoilta, eli etsivänä toimimista. Pelin vaikeusaste oli minusta muutenkin ihan sopiva ja pituuttakin on riitti vaikka pelin loppumisen jälkeen olisinkin halunnut vielä lisää :)

Peli tulee 3 cd rompulla ja on nykyään ainakin suomessa aika harvinainen löytö. Jos kuitenkin näet jossain ale kopassa, kirpputorilla tai huutokaupassa tämän pelin niin suosittelen ostamaan, voin melkeinpä veikata että et tule katumaan. Suosittelen myös lämpimästi Terry Pratchettin kirjoja, varsinkin jos epäilyttää pidätkö tästä pelistä/sen huumorista. Kirjat ovat klassikkotasoa.

Hyvää:
Juoni
Tunnelma
Musiikki
Etsivänä toimiminen on hauskaa

Huonoa:
Muutama huonohko ääninäyttelijä
Jäykähköt animaatiot
Harvinainen löytää mistään :)

9+/10 pistettä