I have no mouth, and I must scream arvostelu

Tämä peli oli minulle uusi tuttavuus jonka vasta eilen pelasin läpi, mutta oikein mieluisa sellainen. I have no mouth, and i must scream on vuonna 1995 Cyberdreams peli yhtiön julkaisema peli joka perustuu Harlan Ellisonin samannimiseen lyhyt tarinaan joka sai palkintoja ja ylistystä aikoinaan ilmestyessään kirjana. Pelin tarinaa on hieman muunneltu alkuperäisestä mutta ilmeisesti kuitenkin alkuperäisen tarinan kirjailijan tahtojen mukaan koska hän on ollut tämän pelin tekemisessä mukana itsekin suuresti mm. antamalla äänensä pelin AM tietokoneelle.

Tarina sijoittuu yli sata vuotta jälkeen lähes täydellisen ihmis elämän tuhon jälkeen. Kylmä sota on johtanut maailman sotaan joka taisteltiin lähinnä Kiinan Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Sodan edetessä jokainen kolmesta valtiosta luo super-tietokoneen joka pystyy ajamaan sotaa tehokkaammin kuin ihmiset. Jokaista konetta kutsutaan nimellä "AM", joka alunperin tarkoitti "Allied Mastercomputer" mutta jota myöhemmin kutsuttiin "Adaptive Manipulator" nimellä. Eräänä päivänä yksi kolmesta tietokoneesta saa itse-tietouden, ja ottaa kaksi muutakin konetta haltuunsa, täten ottaen hallinnan koko sodasta. Kone ei pidä uudesta itse-tietoudestaan ja syyttää siitä luojiaan ja rupeaa vihaamaan kaikkia maailman ihmisiä ja tuhoaa kaikki maailman ihmiset paitsi viisi joille hän onnistuu luomaan ikuisen elämän jotta voisi kiduttaa heitä ikuisuuden. Pelin alkamis hetkellä AM on kiduttanut näitä viittä ihmistä 109 vuotta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jokaisella AM:n kidnappaamalla ihmisellä on jokin suuri trauma tai synti aikaisemmasta elämästään, näitä heikkouksia hyödyntämällä AM on luonut pelin jolla hän yrittää saada murskattua heidän elinvoimansa. Pärjätäkseen pelissä, pelaajan on tehtävä eettisiä valintoja osoittaakseen AM:lle että ihmiset ovat parempia kuin koneet koska heillä on ominaisuus antaa anteeksi itselleen.

Pelin alussa 5 hahmoa seisoo vihan muurin edessä jossa AM kysyy kuka haluaa pelata peliäni. Sen jälkeen pelaaja voi valita kenellä aloittaa pelin. Kaikilla hahmoilla on kuitenkin pelattava heidän skenaarionsa läpi jonka jälkeen vasta päästään ns. loppukohtaamiseen. Tästä pelistä tekee mielenkiintoisen ja erilaisen erittäin hyvin kirjoitettu juoni, harvinaisen syvälliset hahmot, sekä mielenkiintoiset puzzlet joissa pelaaja joutuu ratkomaan eettisiä pulmia ja tunnepitoisia kysymyksiä kuten mm. hulluksi tulemisen pelkoa, itsekkyyttä, raiskauksia, rasismia, paranoiaa, kansanmurhaa ja muita ihmismielen synkkiä sisältöjä jotka meissä jokaisessa piilee. Tämä on myös sillä tavalla erilainen peli että tässä ei periaatteessa voi voittaa vaan voi hävitä eri tavalla, on tapoja hävitä sankarillisesti, loistokkaasti ja ihmisyyden huipulla -- jos pelaaja toimii hyvin. On myös tapoja hävitä häpeällisesti, itsekkäästi, pelkurimaisesti tai pelokkaasti. Voi kuolla yksin, ja kauhuissaan. Tai tulla kidutetuksi ikuisesti.

Pelin hahmoina on 4 miestä ja yksi nainen.
Gorrister: potee syyllisyyttä vaimonsa ajamisesta hullujenhuoneelle ja tahtoo hahmoista kaikkein eniten itsemurhaa.
Benny: Tekee mitä tahansa näyttääkseen hyvältä, jopa muiden kustannuksella. AM on leikellyt hänet ulkonäöllisesti muistuttamaan apinaa. Pelissä Bennyllä on vaimo mutta kirjassa Benny on homoseksuaali, lisäksi kirjassa AM on myös muuntanut Bennyn peniksen suurikokoiseksi jonka takia Ellen kirjassa mieluiten harrastaa seksiä hänen kanssaan.
Nimdok: On entinen Natsitohtori joka työskenteli aikoinaan toisen maailmansodan vankileireillä pahamaineisen natsitohtori Mengelen alaisuudessa, murhaten tuhansia juutalasia.
Ellen: on porukan ainoa nainen joka pelkää jostain syystä äärettömän paljon keltaista. Kirjassa AM muunti Ellenin mielen siten että hänestä tuli porukan vapaaehtoinen naishuora, pelissä tätä ei tosin tapahdu tai ainakaan mainita.
Ted: on huijari joka sai valkoiset rikkaat ihmiset uskomaan että hän itsekin oli rikas.

Pelin grafiikka on ollut vuonna 1995 ilmestyessään hienoa ja ei se nyt mitenkään rumalta nyttenkään näytä, hyvin peliin sopii. Käyttöliittymä on Lucasartsin vanhoista seikkailupeleista (kuten Monkey Island) tuttu.Peliä ohjataan hiiren vasenta näppäintä klikkailemalla. Alhaalla vasemmalla on hahmon pään kuva (eli siis "henkinen mittari") sekä vaihtoehdot mitä tehdä ja tässä pelissä ne ovat mm. puhu, kävele, ota, käytä, niele, työnnä jne. ja alhaalla oikealla näkyvät kerätyt tavarat sekä vinkki kirja minkä käyttäminen kuluttaa pelattavan hahmon "henkistä mittaria". Tämä henkinen mittari siis toimii siten että aina kun teet jotain hyvää niin siinä väri muuttuu mustasta koko ajan kirkkaamman vihreämmäksi ja lopulta valkoiseksi jos kaikki menee täysin oikein. Mikäli taas tekee moraalisesti kysenalaisia tekoja kuten vaikkapa tappaa jonkun taikka jotain mikä saa hahmon masentumaan niin väri muuttuu takaisin askel askeleelta tummemmaksi. Lisäksi "hyvän" ja "huonon" teon huomaa siitä että hahmon päänkuva joko hymyilee tai näyttää säikähtäneeltä. Teoilla on vaikutusta mm. loppuratkaisun suhteen, pelissä kun on useita loppuratkaisuja. Keskustelut käydään seikkailupeleistä tuttuun tapaan monivalinta ruudusta mistä valitaan useista tekstin pätkistä itseä miellyttävä jonka hahmot sitten turisevat toisilleen.

Pelin ääninäyttely on hyvää ja erityisesti vaikutuksen tekee itse teoksen kirjoittaja Harlan Ellison, sekavan AM tietokoneen äänenä. Välillä hän tekee jopa niin vaikuttavaa työtä että mielessä käy onkohan Ellisonilla itsellään muutama ruuvi päästä löysällä. Myös pelattavien hahmojen äänet toimivat hyvin. Ainoastaan ehkä Ellenin ääni kuulostaa hieman ylinäytellyltä mutta eipä se nyt kauheasti haitannutkaan. Muu äänimailma on myös ihan toimivaa, ei mitään negatiivista sanottavaa ainakaan tule mieleen ja pelin midi musiikkikin ajaa asiansa vaikkei mitenkään mieleenpainuvaa olekaan vaikka säveltäjä John Ottman on nykyään tehnyt sävellyksiä mm. sellaisiin elokuviin kuin X-Men2.

No mitenkäs sitten puzzlet? No täytyy sanoa että vaikka ne ovatkin mielenkiintoisia niin niissä on vikansa. Esimerkiksi aluksi pelaaja saattaa pelata onnellisena peliä eteenpäin kokeilemalla monenlaisia juttuja mutta vasta myöhemmin älyää että jaahas mikäs tuo tuollainen vihreä väri tuolla hahmon pään takana on, mikä kirkastuu välillä. Ehkä jossain vaiheessa sitten älytään että sehän näyttää milloin tehdään asioita "oikein" ja milloin ei. Tämän älyttyään pelaaja todennäköisesti joko omasta tahdostaan tai pelin jumiutumisen takia joutuu aloittamaan alusta. No ei siinä vielä kaikki, pelissä kun täytyy välillä tehdä joitakin asioita oikeassa järjestyksessä ja jos on jäänyt huomaamatta joku asia kentän puolivälistä niin lopussa huomataankin että eihän tämä nyt mennytkään oikein ja taas aletaan alusta. Näin siis pelaaja joutuu pelailemaan pelin kenttiä pahimmillaan monta kertaa uudestaan ennenkuin älytään missä meni vikaan. Rasittavaa on myös jos jotain esinettä ei voi ottaa tai nähdä ennekuin on tehnyt tietyn asian aiemmin. Muuten puzzlet ovat kyllä mielenkiintoisia siinäkin mielessä että pelaajan pitää tosiaan tehdä monenlaisia moraalisia valintoja.

Peli on myös valtavan buginen. Peli saattaa kadottaa hahmoja tai tallennuksia. Peli saattaa myös kaatua tai jumiutua. Itse pelasin peliä ScummVM ohjelmaa apuna käyttäen ja kohdalleni osui vain muutama grafiikkabugi, yksi kaatuminen ja yksi jumiutuminen mutta netistä lukemieni juttujen perusteella myös mm. tallennusten katoaminen on mahdollista.

Kaikenkaikkiaan peli on kuitenkin kelpo viihdettä vikoineenkin. Jo pelkkä tarinan laatu ja pelin tunnelma sai minut liimaantumaan tietokonetuoliin ja pelaamaan peli läpi. Ehkä tämä olisi paremmin elokuvana toiminut mutta hyvä se näinkin on. Mielenkiintokin heräsi kirjaa ja kirjailijaa kohtaan, Harlan Ellison on kirjoittanut lukuisten kirjojen lisäksi myös alkuperäiseen star trekiin jakson sekä moniin muihin sarjoihin sekä toiminut Babylon 5 sarjassa tärkeänä avustaja.
Jos pelin löydät alekopasta niin suosittelen ostamaan ja yksi paikka mistä tämä peli pitäisi saada tilaamalla on itse Harlan Ellisonin kotisivu. Pelin saa toiminmaan nykykoneissa ainakin ScummVM ohjelmaa apuna käyttäen.

Hyvää:
Loistava tarina
Mielenkiintoiset hahmot
Ääninäyttely (varsinkin AM)
Tunnelma

Huonoa:
Välillä erittäin turhauttavat puzzlet
Buginen

Pisteet: 7+/10

Toonstruck arvostelu

Toonstruck on vuonna 1996 Virgin interactiven julkaisema ja Burst studiosin kehittämä seikkailupeli. Veikkaan että kovinkaan moni ei ole tästä pelistä kuullut, mikä on sääli. Peli sai kyllä hyviä arvosteluja mutta ei noussut mitenkään kuuluisaksi peliksi kuten vaikkapa Monkey Island ja jäi muutenkin jotenkin aliarvostetuksi peliksi. Hetki sitten sain myös tietää että alkuperäinen Toonstruck oli vain puolikas peli, koska pelin beta vaiheessa se päätettiin laittaa keskeltä poikki ja tehdä kahdeksi peliksi. Jatko-osa ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt mutta joitakin kuvia löytyy vielä entisen animoijan kotisivulta.

Juoni oli kerrottu niin hyvin wikipedian sivulla joten lainaan tämän sieltä lähes suoraan (muutamin muokkauksin): Peli alkaa siitä kun Christopher Lloydin näyttelemä Drew Blank Drew Blanc on Fluffy Fluffy Bun Bun Show -animaatiosarjan alkuperäinen luoja ja animaattori. Sarja on saavuttanut suuren suosion, mutta siinä esiintyvät söpöt, puhuvat jänishahmot ällöttävät häntä. Blancin itsensä arvostama luomus, Flux Wildly, sarkastinen ja näsäviisas purppura olento(jonka ääninäyttelijänä toimii Homer Simpsonin ääni Dan Castellaneta), ei ole hänen yrityksistään huolimatta saanut omaa ohjelmaansa. Blancin pomo, Sam Schmaltz(Ben Stein), antaa hänelle tehtävän kehittää yhtiön menestyssarjaan uuden hahmon seuraavaan aamuun mennessä. Masentunut ja äkillisestä luovuuskatkosta kärsivä taiteilija kuitenkin nukahtaa pian työnsä ääreen. Hän herää varhain aamulla ja huomaa televisionsa olevan päällä, ja Fluffy Fluffy Bun Bun Show:n alkavan. Yhtäkkiä Blanc siirtyy kaksiulotteiseen piirrosmaailmaan, jossa asustavat hänen omat luomuksensa. Pian hän tapaa sekä Flux Wildlyn että Fluffyn, ja huomaa tämän kuvitteellisen paratiisin olevan muuttumassa turmelluksi uuden, ilkeän hahmon Nefariouksen (ääninäyttelijänä monista elokuvista tuttu Tim Curry) toimesta, joka käyttää aseenaan sädettä, joka muutta sekä lempeän lapsekkaat maisemat että piirroshahmot synkiksi, kieroiksi versioiksi itsestään. Blanc saa yhdessä Fluxin kanssa kuninkaalta (ääninäyttelijä David Ogden Stiers ) tehtäväkseen etsiä ja pysäyttää tämän ilkimyksen, ja palauttaa rauhan ja harmonian maahan. Vastineeksi hän saa turvallisen paluumatkan takaisin omaan maailmaansa. Matkalla hän tapaa homomaisen variksen pelättimen, S&M:stä pitävän lampaan ja lehmän, kieron pelihallia ylläpitävän mustekalan (ääninäyttelijänä legendaarinen Dom Deluise) sekä monia muita outoja hahmoja.

Pelin grafiikka yhdistää piirretyn maailman ja Christopher Lloydin näyttelemän ihmis hahmon yhteen, hieman samaan tyyliin kuin elokuvassa Kuka viritti ansan Roger Rabbit. Ja tämä grafiikka toimii kyllä moitteettomasti vielä tänä päivänäkin ja on todella kauniin näköistä, välillä tuntuu kuin katselisi piirrettyä. Lisäksi musiikki on aivan mahtavaa tässä pelissä, jo alkuvalikon mieleenpainuva tunnari saa sinut haluamaan pelaamaan tätä peliä. Eikä ääninäyttelykään ole heikkolenkki sillä mukana on monia kuuluisuuksia kuten Dan Castellaneta ja Dom Deluise sekä muita alan ammattilaisa joten ääninäyttely on varmasti huippuluokkaa. Äänitehosteet ovat myöskin peliinsopivia eli piirroselokuvista tuttuja hassuja ääniä.

Itse peliä pelataan yksinkertaisella osoita ja klikkaa tyylillä jossa hiiren vasenta näppäintä painamalla tehdään kaikki hommat, ikoni vaihtuu aina sitä mukaan mitä voi tehdä, esimerkiksi suuksi jos voi puhua, kädeksi jos voi ottaa jotain tai nuoleksi jos pääsee liikkumaan jonnekin toiseen huoneeseen. Tämä toimii kyllä tässä pelissä ihan hyvin eikä peli ainakaan liian helppo ole. Puzzlet vaativat välillä hieman piirrettymäistä ajattelua mutta ovat kaikenkaikkiaan toimivia ja ennenkaikkea hauskoja. Yksi esimerkki voisi olla vaikka kun pelissä tavataan eräs parivaljakko jotka esittelevät monenlaisia pilatarvikkeita ja kun pyydät heitä näyttämään yhden eräänlaisen pilailunyrkin toimintaa niin kun he ovat sen esitelleet toinen heistä jää maahan makaamaan ja piirretty tyyliin hänen päänsä yläpuolelle jää heilumaan tähtiä, no ne saat tietysti poimittua siitä itsellesi ja myöhemmin käytettyä eräässä laitteessa.

Toonstruckissa on se huonopuoli nykyään että se on yksi vaikeimmista peleistä saada toimimaan nykykoneissa moitteettomasti. Mutta ilokseni löysin ohjeen jota noudattamalla sain kuin sainkin Toonstruckini toimimaan. Tämä ohje löytyy täältä! Tosin itselläni on Windows XP joten en tiedä onko Vistassa enää mitään mahdollisuutta sitä saada toimimaan.
Jos nyt jotain moittimista pitää etsiä tästä pelistä niin vaikka pienenä meni kauan aikaa päästä tämä peli läpi niin nykyään tämä peli onkin aika lyhyt ja ehkä pelin maailma ja juoni ei kaikkia kiinnosta mutta itseeni se kyllä upposi. Tämä oli ensimmäinen tietokone peli minkä aikoinaan ostin ja hetki sitten kun pelasin sen niin kyllä siitä ihan yhtä paljon ellen jopa enemmänkin nautin. Peli sopii niin lapsille kuin aikuisillekin ja jos satut sen jossain myynnissä näkevän niin osta ihmeessä, teit todellisen löydön jos tämän jostain löysit.

Hyvää:
Mielnkiintoinen ja hauska juoni
Huumori
Mahtava Musiikki
Kaunis grafiikka
Ääninäyttely

Huonoa:
Lyhyehkö
Jatko-osa ei koskaan ilmestynyt

Pisteet: 10/10